Asuntojen hinnat vaihtelevat paljon. Oli kyse sitten vuokrauksesta tai ostamisesta, niin variaatio on isoa. Asunto on usein suurin taloudellinen päätös, joten sitä kannattaa pohtia tarkkaan.

Suomen vuokrat

Aivan odotetusti, maamme kalleimmat vuokrat löytyvät Helsingistä. Tilastokeskuksen mukaan Helsingin vuokrat olivat keskimäärin 16,92 euroa per neliö.
Kalliimpiakin asuntoja löytyy, ja kalleimmat neliöhinnat ovat ylittäneet jo 10 000 euron rajan Helsingissä.

Asuntojen hinnat Suomessa

Myös hankintahintoja tarkastelemalla nähdään, että hinnat ovat nousussa. Asuntojen hinnat jatkoivat nousuaan vuonna 2018, ja keskimäärin pääkaupunkiseudulla hinnat kohosivat jopa 2,2 prosenttia.

Vuonna 2018 Suomen halvimman ja kalleimman keskimääräisen neliöhinnan välillä eroa oli jopa 7608 euroa. Halvimmat neliöt löytyvät Kemistä (Pikku Berliini-Hepola), 380 euroa / neliö, ja kalleimmat Helsingistä (Kaartinkaupunki), 7988 euroa / neliö.
Pääkaupunkiseudulta löytyy myös asuntoja, joiden neliöhinnat ovat korkeimmillaan yli 10,000 euroa

Polarisaatio eri asuinalueilla

Asuntomarkkinoilla on paljon vaihtelua, kuten alussa mainittiin. Tämä näkyy Suomen kohtuullisen pienessä markkinassa isommin kuin suuremmissa maissa, koska meillä kasvukeskuksia on vähemmän.

Mutta vaikka asuntojen hankintahinnat ja vuokrat nousevat lähes vuosittain, ne eivät kasva samassa tahdissa. Tämä luo eri alueille tilanteita, joissa voidaan sanoa että vuokralla asuminen on kannattavampaa kuin omistusasuminen, ja päinvastoin.

Vuokra-asuminen vai lainanlyhennys?

Talousportaali Salkunrakentaja uutisoi viime kuussa tutkimuksesta, jossa verrattiin vuokra-asumisen kuukausikustannuksia, ja omistusasumisen hintoja.

Tilastokeskuksen tilastojen perusteella nähdään mielenkiintoisia tuloksia, joista voi nähdä isojakin eroja eri alueilla.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *